28.7.22

Pennut 2 viikkoa

Rivissä maitobaarissa, vas. Ilpo, Irmeli, Ilona, Iivari & Ilkka

 Pennut täyttivät eilen 2 viikkoa. Pennuilla on ollut vaiheikas viikko takana. Ilmeisesti Hilman maito on ollut  turhankin voimaisaa ja sitä riittää, pikku masut menivät alkuviikosta sekaisin ja pentujen alusia on saanut vaihdella hieman tavallista useammin kun Hilmakaan ei ole ihan aina ehtinyt hätiin. Nyt näyttää siltä että tilanne alkaa olla taas vakiintunut. Kakkavaivasta huolimatta pennut ovat olleet reippaita ja innolla syömässä, joten yhtä päivää lukuunottamatta isompia taantumia painokäyrissä ei ole nähty. "Pikku"-Ilkankin paino alkaa olla kilon tietämissä, kaikki muut huitelevat on sen yli, Iso-Ilpo pitääe edelleen keulaa toisessa päässä. Pennut siis kasvavat ja ovat pulleita palleroita joilla on voimakas oma tahto mitä tulee hoitotoimenpiteisiin. Vaakalla niitä on enää väliin melkein mahdotonta saada pysymään, ja esim. maitohappobakteerilitkun ujuttaminen pennun suuhun aiheuttaa välillä voimakasta vastarintaa. Kynnet leikattiin ensimmäistä kertaa sopivalla hetkellä, kun he olivat sopivasti umpinukuksissa, narkoosia kannattaa aina hyödyntää! Päättäväisiä pikku pirpanoita siis tuo viisikkomme, selvästi tyypillisiä walesinspringereitä kasvamassa. 

Silmät heiltä alkoivat aukeilla tiistaina, ja kävelyharjoitukset ovat alkaneet. Tosin vielä noin kierros pesän ympäri aiheuttaa tehokkaan uuvahduksen pikkukoiralle. Korvan rapsutuskin näyttää jo onnistuvan joten motoriikka kehittyy päivittäin. Kun masut näyttävät nyt rauhoittuneen, olisi tänään aikomus nautiskella ensimmäiset matolääkkeet. 



Pentueen vanhemmat

Isä: FI MVA JV-19 V-21 Benton Call Me A Cab  Elmo Elmo on 3,5 v. walesimaiseen tapaan hieman itsepäinen mutta avoin ja ystävällinen walesipo...