14.7.22

Pennut syntyivät

 


Nyt se sitten tapahtui, I-pentue saapui maailmaan. Hilma "oireili" aamusta asti vaikka lämmönlasku osui taas sellaiseen katveeseen (yöhön), että meni melkein ohi. Mutta käytöksestä saattoi siitäkin päätellä, että taitaa olla uneton yö tiedossa. 

Ensimmäinen pentu syntyi pari minuuttia vaille ilta kahdeksan, ja viimeinen saapui 5 min vaille klo 23. Väliin mahtui yksi reilun tunnin tauko, mutta aikalailla pareittain he maailmaan putkahtivat. Ensin syntyi 3 poikapentua, sitten 3 tyttöä. Järjestys se olla  pitää? Valitettavasti keskimmäinen tytöistä oli tositosi pieni, 150g, syntyessä hyvin topakka ja pirteä, mutta sillä oli nenähalkio eikä se saanut otetta nisästä, joten se oli pakko päästää pois. Jos siinä ei olisi ollut tuota vikaa, olisi ollut jännä nähdä kuinka se olisi selviytynyt. Näissä tilanteissa sitä aina muistelee syntyessään 170g painanutta pikkuista Tuulia (Dirlian True Princess) josta kasvoi kansainvälinen muotovalio. Sekin surettaa että tuo pienenpieni tyttöressu oli väreiltään kuin isoisomumminsa Kukka. Onneksi tällaisia surullisia tapauksia on ollut harvoin, joten iloitaan viidestä reippaasti maitobaarissa ahkeroivasta pennusta. Muiden sisarusten painot asettuivat sektorille 240-370g.

He ovat siis täällä, ja saivat "laatikkonimikseen" (vaikkei laatikkoa tällä kertaa olekkaan vaan Hilma hoitelee aarteitaan akvaariomaisemissa), syntymäjärjestyksessä Iivari, Ilpo, Ilkka, Irmeli ja Ilona. 

Pojat


Hilma selviytyi koitoksestaan hienosti, se hoiteli synnytyksen lähestulkoon itsenäisesti, ja pennutkin pyrkivät pian kohti maitobaaria. Hilma on omistautunut emo, eikä se malta kauan olla poissa pentujen luota.

Maitobaarin tunnelmia

Ilona vuoristokiipeilee

Tuli mieleen että tämähän onkin Dirlian-pentue nro 20, pitäisikö leipoa kakku...

Pentueen vanhemmat

Isä: FI MVA JV-19 V-21 Benton Call Me A Cab  Elmo Elmo on 3,5 v. walesimaiseen tapaan hieman itsepäinen mutta avoin ja ystävällinen walesipo...